Teeriniemen verkko-osuuskunta Teerinetti on myynyt KTV-liiketoiminnan ja siihen liittyvän kiinteän omaisuuden Anvia Oyj:lle, joka jatkaa toimintaa ja palvelut osuuskunnan toiminta-alueella jatkuvat entisellään. Tehdyllä sopimuksella Anvia on sitoutunut rakentamaan valokuituverkon Teerinetin jäsenistölle 31.12.2014 mennessä. ____________________________ Teerinetti on toiminut Vaasassa TV- ja radiokanavien välittäjänä 1979 - 2011. Se on rekisteröity 10.10.1980 nimellä Teeriniemen antenniosuuskunta, palvelemaan alunperin Teeriniemen, Huutoniemen ja Kiilapalstan asuinalueiden talouksia. Ensimmäiset taloudet saivat kuvan kuitenkin jo 1979 Teeriniemellä. Itä-Melaniemi liitettiin verkkoon 1986 ja luovutettiin osuuskunnalle 30.4.1987. Antenniosuuskunta jakoi radio- ja tv-kanavia omalla päävahvistimella ja antenneilla aina 2001-2002 vuodenvaihteeseen asti. Vuonna 2009 oli antenniosuuskunnan kaapeliverkkoon liitettynä noin 2940 taloutta. Digitaalisuuden myötä päätettiin sekä digitaalinen että analoginen signaali ostetaan toistaiseksi paikalliselta puhelinyhtiöltä, Anvialta. Näin ollen kaikki Anvian palvelut toimivat myös Teerinetin kaapeli-tv verkossa. |